ICT

Koneella näkee kauas liiketoiminnassakin

“Olemme olleet tämän vuosituhannen alusta asti kansainvälisiä pioneereja tekoälyn käyttämisessä ja siihen liittyvän tutkimuksen tuomisessa asiakkaiden hyötykäyttöön.” – Tomi Korpelainen

Konenäköön, tekoälyyn ja automaatioon pohjautuvia sovelluksia ja järjestelmiä globaalisti toimittava Visy ei ole syntyjään tamperelainen yritys, mutta se on juurtunut tänne työntekijöidensä kautta.

Visyn toimitusjohtaja Tomi Korpelainen on vankasti sitä mieltä, että ilman Tampereen yliopisto- ja korkeakouluyhteisöä yritys ei toimisi nykyisessä kotikaupungissaan.

– Suurin osa työntekijöistämme on muuttanut Tampereelle opiskelemaan korkeakouluun. Visy muutti kirjansa Varkaudesta Tampereelle, koska täältä oli helpompaa löytää koulutettuja työntekijöitä, kertoo Korpelainen.

Itsekin Hervannan yliopistokampukselta valmistunut Korpelainen on toiminut Visyn toimitusjohtajana nyt vuoden verran, mutta vuosia yrityksen palveluksessa on kertynyt yli viisitoista.

– Yritys perustettiin vuonna 1994, ja tämän vuosituhannen alusta asti olemme olleet kansainvälisiä pioneereja tekoälyn käyttämisessä ja siihen liittyvän tutkimuksen tuomisessa asiakkaiden hyötykäyttöön käytännön sovellusten kautta, Korpelainen sanoo.

Kaiken takana on kontti

Suomessa Visy tunnetaan ensisijaisesti kulunvalvontajärjestelmistään, joiden kohdalla erityisesti metsäteollisuus on tärkeä asiakas. Globaalisti Visyn ykkösbisnes keskittyy merikontteja käsittelevien satamien ja terminaalien toiminnan automatisointiin yli 25 eri maassa.

– Maailmanlaajuiset logistiikkaketjut ja kansainvälinen kauppa nojaavat vahvasti konttiin, Korpelainen kertoo.

Yrityksen sovellukset lukevat ja tallentavat konenäön avulla automaattisesti esimerkiksi konttien tunnisteet sekä vaarallisten aineiden merkinnät ja ilmoittavat mahdollisista vaurioista.

– Visyn tarjoamat automaatioratkaisut vaikuttavat siihen, että työntekijöitä saadaan satama-alueilla ja terminaaleissa turvallisiin sisätöihin, pois raskaiden laitteiden ja konttien keskeltä.

Tekoälyn monet puolet

Tomi Korpelainen suhtautuu viimeisten parin vuoden tekoäly-buumiin hieman huvittuneesti.

– Tekoäly on otsikoissa kuitenkin ihan ymmärrettävistä syistä. Huomaan, että nuoremmat työntekijät käyttävät sitä omassa työskentelyssään, esimerkiksi koodaamisessa, ja meidän oman tekemisemme kannalta siinä on suuri muutospotentiaali.

Kun tulevaisuudesta tulee puhe, Korpelainen mainitsee myös ilmastonmuutoksen merkityksen Visylle.

– Se on keskeinen kysymys, johon pystymme vaikuttamaan järjestelmillämme. Parempi kulunvalvonta satamissa, terminaaleissa ja teollisuuden kohteissa vaikuttaa rekkojen kääntöaikoihin ja tyhjäkäynnin määrään.

Kaiken kaikkiaan Visyn liiketoiminnan tilanne näyttäytyy toimitusjohtajalle valoisana.

– Konttiterminaalien investoinnit automaatioon eivät aina ole suhdanteista riippuvaisia, vaan investointeja tehokkuuteen ja turvallisuuteen tehdään jatkuvasti. Katse on pitkällä tulevaisuudessa.

Yrittäjän terveiset päättäjille

“Koulutuksesta ei tule karsia, ja se koskee kaikkea varhaiskasvatuksesta yliopistouran loppuun asti. Mieluummin panostetaan lisää, sillä on Suomen vahvuus, että täällä on osaavia työntekijöitä. Kun mietin itseäni ja kollegoitani Visyllä, me olemme lähteneet hyvin erilaisista taustoista, kouluttaneet itsemme korkeasti, ja nyt olemme hyvin menestyvässä tekoälyfirmassa töissä. Se ei olisi mahdollista ilman näin hyvää järjestelmää.”

 

Liikevaihto 2022: 9 473 000 €

Liikevaihtoennuste 2023: Odotamme vahvaa kasvua.

Henkilöstömäärä: 50

 

Tiesitkö että?

Visyn konenäkö-sovelluksilla suoritetaan joka päivä yli viisi miljoonaa tunnistustapahtumaa.