Pääkirjoitus

Kasvukausi on saatava jatkumaan

Positiivinen tuuli puhalsi Pirkanmaan taloudessa vuonna 2017. Kokonaisliikevaihto parani 6,6 prosenttia ja nousi 32 miljardiin euroon. Vaikka kokonaisliikevaihto kasvaa nyt kolmatta vuotta peräkkäin, vasta nyt on päästy vahvoihin lukuihin. Erityisen hienoa on, että teollisuuden vienti ponnisti vuonna 2017 vihdoin nousuun. Vientiliikevaihto kasvoi 6,5 prosenttia ja vauhti on kiihtynyt entisestään vuoden 2018 ensimmäisellä puolivuotiskaudella.

Alkuvuoden luvut ja Tampereen kauppakamarin syksyn yritysbarometri antavat odottaa, että myös vuodesta 2018 tulee kokonaisuudessaan hyvän kasvun vuosi.

Ekonomistien ennusteissa maalaillaan jo kasvun hidastumista. Pirkanmaalla on vasta nyt kurottu kiinni kymmenen menetettyä vuotta. Yrityksissä onkin paiskittu töitä: vientimiehet- ja naiset ovat pohjustaneet kauppoja ja toimintoja on tehostettu.

Kasvukausi on kuitenkin ollut verrattain lyhyt ja nähtäväksi jää, miten kauan viennin veto kestää. Aivan keskeistä on, miten valmistaudumme kansakuntana suhdanteiden viilenemiseen. Käperrymmekö sisäänpäin vai panostammeko yritysten kilpailukyvyn parantamiseen esimerkiksi verotuksen ja viennin edistämisen keinoin? Luommeko sellaista joustavuutta talouteen ja päätöksentekoon, jolla yritysten kilpailukykyä ja sitä kautta työllisyyttä voidaan tukea myös laskusuhdanteissa ja taantumissa? Kilpailukykyisimmät valtiot pärjäävät myös heikommissa suhdanteissa.
Hyvä uutinen on, että Pirkanmaalla menestyvät useat toimialat. Teollisuuden rinnalla on korkean tason palveluita. Tietojenkäsittelypalveluihin sisältyvä ohjelmistoala on kasvanut käytännössä jo kymmenen vuotta peräkkäin.

Matkailu- ja ravintolapalvelut tuovat tällä hetkellä liikevaihtoa 700 miljoonaa euroa. Kun toimialaa tarkastellaan laajemmin elämystalouskäsitteen alla, liikevaihto yltää jo lähes kahteen miljardiin. Keväällä avattu Ratinan kauppakeskus, tuleva monitoimiareena ja kasino sekä useat hotelli-investoinnit vahvistavat Tampereen asemaa matkailun huippupaikkana.

Tässä katsauksessa tarkastelemme talouden kokonaiskuvaa liikevaihdon avulla. En kuitenkaan malta olla nostamatta esille Pirkanmaalla ja erityisesti Tampereella työttömyyden vähenemistä. Se on hyvä uutinen, joskin se johtaa tilanteeseen, jossa monet yritykset kärsivät osaajapulasta. Osaajia on houkuteltava entistä laajemmalta alueelta, ja siinä sujuvat liikenneyhteydet ovat avainasemassa. Tunnin juna Tampereen ja Helsingin välille on tarpeellisempi kuin koskaan.

 

Antti Eskelinen
Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen