Palvelut ja kauppa

Digitalisaation mahdollisuuksia ei saa rajoittaa

Liiketoimintakaupalla perustettu ohjelmistotalo Oscar Software oli aluksi vain muutaman ihmisen työpaikka. Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, olemme kasvaneet 5 M€ vaihtavaksi ja yli 60 henkeä työllistäväksi yhtiöksi. Meillä on noin 500 asiakasta, joista pääosa sijaitsee Suomessa. Olemme onnistuneet myymään järjestelmäämme myös muihin maihin Itämeren alueella.

Menestyksemme perustuu vahvaan myyntiin ja markkinointiin. Toiminnanohjausjärjestelmän myyminen vaatii ostajan tilanteen ymmärtämistä ja perustuu vahvasti asiantuntijuuteen. Olemme asiakkaillemme kumppani: emme vain myy ohjelmistoa, vaan olemme mukana käyttöönotossa ja tukena kehittämässä asiakkaamme liiketoimintaa. Suurimmat kilpailijamme ovat kansainvälisiä jättiläisiä. Heillä päätöksenteko ja räätälöinti tapahtuvat kaukana suomalaisesta asiakkaasta. Me olemme lähellä asiakkaitamme ja voimme reagoida nopeasti heidän pyyntöihinsä. Meillä on kasvot.

Panostamme vahvasti tuotekehitykseen ja järjestelmien kehittäminen on meille päivittäistä toimintaa. Kuuntelemme asiakkaitamme ja meillä on säännöllisiä innovaatiopalavereita. Kun asiakkaamme ilmaisee tarpeen, emme toteuta sitä suoraa päätä sellaisenaan, vaan mietimme ensin mahdollisia parannuskeinoja. Pidämme myös tuotekehitysiltoja – laneja, joissa haetaan uusia näkökulmia toiminnanohjaukseen, välillä hulluiltakin tuntuvin ideoin.

Digitalisaatio tuo uusia teknologioita ja muuttaa järjestelmien käyttöä. Siinä missä toiminnanohjausjärjestelmät olivat aiemmin vain muutaman henkilön käytettävissä, nykyään niitä käyttävät organisaatiossa kaikki. Erottavina tekijöinä toimivat käyttöliittymä ja saatavilla oleva tieto. Diginatiivit sukupolvet asettavat myös uudenlaisia vaatimuksia järjestelmille ja niiden käytettävyydelle.

Päätoimipaikkamme on Pirkanmaalla. Alueen sijainti on keskeinen ja matka Helsinki-Vantaan lentokentälle kohtuullinen. Pirkanmaan oppilaitokset takaavat osaajien löytymisen. Käymme alueen oppilaitosten kanssa myös hyvää dialogia Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunnassa. Pirkanmaalla menestykselle ei ole esteitä. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokaisen yrityksen tulee itse löytää menestyksensä avaimet ja kantaa vastuu omasta toiminnastaan. Alueelle onkin tärkeää se, että se edistää muutoksia eikä jarruta niitä. Digitalisaatiolle ja sen mahdollisuuksille ei saa rakentaa esteitä.

www.oscar.fi

Simo Salminen, Oscar Software Oy