Forciot on vasta parin vuoden ikään ehtinyt yritys, mutta lyhyestä iästään huolimatta niittänyt jo maailmanlaajuista mainetta. Yritys tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja venyvän elektroniikan ja IoT:n (Internet of Things) saralla. Pääpaino on tällä hetkellä voiman ja paineen havainnoimisessa ja tekniikan integroimisessa erilaisiin tuotteisiin.
- Olemme työstäneet teknologiastamme demotuotetta, joka voidaan integroida kengänpohjalliseen mittamaan esimerkiksi voimantuottoa ja askellusta. Teknologiasta on apua muun muassa huippu-urheilijoille, jotka haluavat optimoida suoritustaan ja myös esimerkiksi leikkauksista toipuville. Kehittämämme teknologian avulla potilas ja lääkäri voivat etäyhteydessä reaaliaikaisesti saada tietoa, miten potilas askeltaa leikkauksen jälkeen. Se helpottaa paranemisen seuraamista, Forciotin toimitusjohtaja Maria Alm sanoo.
Teknologian kantava ajatus on, että mittauksessa tarvittava elektroniikka integroidaan tuotteeseen, esimerkiksi kenkään, jolloin se kulkee huomaamattomasti mukana. Tavoite on tehdä mittaamisesta helppoa ja vaivatonta.
Monen alan ammattilaisia
Forciotin tiimi on rakennettu eri alojen ammattilaisten ympärille. Mukana on kuluttajaelektroniikan kentältä kokemusta omaavia ammattilaisia esimerkiksi Nokialta ja Microsoftilta. Venyvän elektroniikan osaajia on löytynyt suoraan Tampereen teknilliseltä yliopistolta. Alm näkee, että laaja-alaisuus myös osaamisessa on Forciotin suurimpia vahvuuksia.
- Alusta asti olemme tietoisesti tuoneet eri maailmojen ihmisiä yhteen. Monimuotoinen osaaminen yrityksessä on toiminut ponnahduslautana sille, että olemme päässeet näin lyhyessä ajassa näin hienosti eteenpäin. Seudulta löytyy todella paljon osaamista, Alm kertoo.
Fyysisten osien lisäksi Forciot suunnittelee ohjelmistoja ja tarjoaa apua elektroniikan integrointiin. Anturiteknologian käytölle mahdollisuuksia löytyy paljon muun muassa urheilun ja terveyden huollon sekä teollisuuden saralta.
Kansainvälistä huomiota
Forciot on huomioitu myös kansainvälisesti. San Franciscossa järjestettävässä Mobile World Congress Americas -tapahtumassa Forciot on mukana 15 lupaavimman start-upin joukossa ainoana suomalaisena yrityksenä. Omassa IoT-kategoriassaan yritys on ainoa eurooppalainen, joten kyseessä on suuri tunnustus.
- Pirkanmaalta on ollut mukavaa ponnistaa. Yhteistyö paikallisten toimijoiden kuten Tampereen teknillisen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tekesin kanssa sujuu hienosti. Jatkossakin Forciotin toivomuksena on saada hyödyntää joustavasti TTY:n ja TAMK:in laajamittaisia laboratorioita ja laitteistoja teknologian kehityksessä.
Lentoliikenne on jatkossa entistä tärkeämpää
- Nyt kun suuntaamme voimakkaasti maailmalle, suoria lentoyhteyksiä on kehitettävä! Kun kaupunkiseutu kehittyy ja uudetkin yritykset kansainvälistyvät ja kasvavat, lentojen määrien Pirkkalaan pitää lisääntyä. Tampere on mielenkiintoinen kaupunki myös globaalista näkökulmasta ja hieno esimerkki siitä, miten iso merkitys rohkeudella on kehittymisen kannalta, Alm sanoo.