Tampereelta käsin toimiva Rakka Creative on saavuttanut Suomessa johtavan aseman 360VR-sisältöjen tuottamisessa. Yrityksen perusideana on hyödyntää virtuaalitodellisuuden vahvuuksia tarinankerronnassa ja vaikuttamisessa.
– VR-teknologialla oli pitkään hype päällä ja alalla on sitä kautta kilpailua olemassa. Edukseen Rakka Creative on kuitenkin löytänyt keinot tarjota voimakkaimman kokemuksen jonka videon avulla voi saada. Tämä nostaa markkinointi- ja koulutusmateriaalin merkityksen ihan uudelle tasolle. Tässä kohdassa meillä ei ole kilpailijoita. kertoo Rakka Creativen toimitusjohtaja ja perustaja Ilmari Huttu-Hiltunen.
Huttu-Hiltunen perusti yrityksen vuonna 2015, tavoitteenaan tehdä tarinan kerrontaa nykyisen digitalisaation mahdollistavalla uudella tavalla. Samana vuonna myös 360-videoiden katsominen mahdollistui sosiaalisessa mediassa. Tämän jälkeen Rakka Creative onkin keskittynyt vahvasti juuri tähän teknologiaan ja yrityksen liikevaihto on kasvanut tasaisesti.
– Olemme olleet esillä erilaisilla messuilla ja tapahtumissa. Sana on kiertänyt ja tällä hetkellä olemme täystyöllistettyjä. Meillä on myös satsattu myyntiin yhä enemmän, joten omaamme täydet valmiudet myös kasvattaa toimintaamme nykyisestä, Huttu-Hiltunen raottaa yrityksen nykyistä tilannetta.
VR-teknologia kasvaa tasaisen varmaa tahtia
Rakka Creativen asiakkaat ovat hyvin pitkälle kotimaisia yrityksiä ja oppilaitoksia. Tai näin ainakin tilanne on tällä hetkellä. Huttu-Hiltusen mukaan esimerkiksi Japanissa on kasvava kuluttajapuolen markkina Rakka Creativen tarjoamalle palvelulle.
– Olemme toteuttaneet tähän mennessä esimerkiksi Liikenneturvalle Suomen jokaiseen peruskouluun jaeltavan pyöräilyturvallisuuspelin, Ilmari Huttu-Hiltunen kertoo tehtyjen töiden luonteesta.
– Markkina kasvaa koko ajan ja ainakaan tähän mennessä tietooni ei ole tullut toista toimijaa Suomessa, joka lähestyisi alaa kanssamme vastaavalla katsontakannalla. Nykyiset asiakkaamme tulevat pääosin Suomesta, mutta uskon siihen että tulevaisuudessa valtaosa liikevaihdostamme tulee ulkomailta. Toivon tämän muutoksen tapahtuvan seuraavan 2-3 vuoden aikana, Huttu-Hiltunen jatkaa.
Vaikka VR-teknologia ei ole lähtenyt sellaiseen lentoon, mitä alkuhuuma antoi ehkä olettaa, on Huttu-Hiltunen silti hyvin luottavainen alan tulevaisuuteen.
Se ei ole varsinaisesti yllättänyt minua, että alkuinnostuksen jälkeen jäljellä on ammattimaiset tekijät ja toimiva teknologia. Uuden tuleminen kestää aina aikansa ja tämä nähtiin esimerkiksi älypuhelimien sekä pelikonsolien kohdalla. VR-teknologian suhteen ollaan nyt siirtymässä tuottavaan vaiheeseen.
– Näyttää siltä, että Suomessa ollaan päästy hypestä tekemiseen, joka näkyy tuotantojen koon ja merkityksen kasvamisena. On mahtavaa olla mukana projekteissa joissa yritykset luovat rohkeasti uutta ja saavat meistä hyötä omaan liiketoimintaansa, Huttu-Hiltunen päättää.