Palvelut ja kauppa

Ruokatoimiala isossa muutoksessa – Saarioinen tähyää tulevaisuuteen

Koronan myötä ruoka on hakenut uusia reittejä suomalaisten lautasille. Kotiintoimituspalvelut ja ruokakaupoista ostettavat ravintola-annokset ovat arkipäivää. Mitä kuuluu tässä maailmantilanteessa perinteiselle tuoreelle valmisruualle, jota Saarioinen on valmistanut Pirkanmaalla jo vuodesta 1957?

– Valmisruuan suosio on lisääntynyt selkeästi jo pitkän aikaa, vaikka etätyö onkin lisännyt enemmän ruuanlaittotarvikkeiden kuin valmisruokien kysyntää, kertoo Saarioisten toimitusjohtaja Matti Karppinen.

Vuonna 2013 suomalaisista joka kolmas osti valmisruokaa viikoittain, viime vuonna jo lähes puolet. Karppinen uskoo niin valmisruuan tarjonnan ja tason kuin kuluttajien asenteidenkin muuttuneen.

Megatuotteita harvemmin, lautaselle kaivataan vaihtelua

Ruokatoimialan ytimessä on pirstoutuminen: Saarioisten maksalaatikon kaltaisia koko kansan kestohittejä syntyy entistä harvemmin ja tuotteiden elinkaaret lyhenevät.

– Ihmiset kaipaavat vaihtelua lautaselleen. Jotain tuotetta ostetaan pari kertaa, sitten seuraavaksi halutaankin jo kokeilla jotain uutta.

Valmisruuan kysynnän kasvu houkuttelee alalle myös uutta kilpailua. Saarioisella luotetaan tuotekehitykseen.

– Panostamme entistäkin systemaattisemmin makutason parantamiseen edelleen. Teemme perusteellista työtä tuotekehityksessä ja testaamisessa, ja uutuuksien suhteen rima pidetään korkealla, Karppinen sanoo.

Uusista Saarioisten tuotteista suomalaisten suosioon on noussut muun muassa Sikke Sumarin kanssa suunniteltu 5 tuotteen Italia lautasella -sarja. Sarjan yksi suosituimmista annoksista on Ahvenpyörykät ja pinaattirisotto venetsialaisittain, jossa pyörykät tehdään kotimaisesta saaristomeren ahvenesta.

Isoja investointeja Pirkanmaalle ja rohkeutta kokeilla

Saarioinen investoi viime vuonna Kangasalle Sahalahteen runsaat 20 miljoonaa euroa. Karppinen kertoo, että investointeja tullaan tekemään lähitulevaisuudessa lisää.

– Pirkanmaalla on hyvä toimia. Logistinen sijainti on erinomainen ja olosuhteet yritykselle hyvät.

Karppinen tiedostaa, että pitkät perinteet ja työsuhteet voivat aiheuttaa myös uudistumiskyvyn hiipumista. Perinteikäs, äitien tekemistä ruuista tunnettu yritys onkin ottanut strategiakseen jatkuvan uudistumisen, jota mitataan aktiivisesti ja jolla haetaan kasvua.

– Uusiutumiskyvyn suurin uhka on rohkeuden puute – on tärkeää kannustaa ihmisiä kokeilemaan, vaikkeivat kaikki kokeilut voikaan osua napakymppiin.

Saarioisella mitataan säännöllisesti strategian toteutumista. Karppisen mukaan se on ainut keino saada selville, että todella tehdään sitä, mitä on aiottu.

Maailma koronan jälkeen

Yksi ruokatoimialaan vaikuttavia kysymyksiä on, ovatko etätyöt tulleet jäädäkseen ja mitä esimerkiksi lounaskulttuurille tapahtuu. Ravintoloiden avaaminen vaikuttaa myös ruokakauppoihin.

Karppinen uskoo, että jonkinlainen varovaisuus ihmisten toimintaan jää ehkä pysyvästikin, koska kyseessä on ollut ennennäkemättömän järisyttävä aika koko maailmassa.

– Mutta uskon kyllä, että suuri osa ihmisistä on pohjimmillaan sosiaalisia eläimiä ja työtä tykätään tehdä työpaikalla. Tällöin myös lounastauko usein rytmittää päivää paremmin kuin kotona, summaa Karppinen.


PERUSTAMISVUOSI: 1957
LIIKEVAIHTO (2020): 240 miljoonaa euroa.
KASVUTAVOITE: Markkinakasvua nopeampi kasvu.
HENKILÖSTÖMÄÄRÄ: 1221
KIVA LUKU: Yhdessä Saarioisten maksalaatikossa on keskimäärin 21 rusinaa ja yksi rusina painaa noin 0,45 g. Suomessa myydään maksalaatikon mukana rusinoita 60 000 kg vuodessa.

– Panostamme entistäkin systemaattisemmin makutason parantamiseen edelleen. Teemme perusteellista työtä tuotekehityksessä ja testaamisessa, ja uutuuksien suhteen rima pidetään korkealla, Karppinen sanoo.