Teollisuus

Liiketoimintaa joka mantereella, verkostot Pirkanmaalla

Voimansiirtokomponentteja vaativiin kohteisiin valmistava Ata Gears on vuonna 1937 perustettu perheyritys, jonka markkinat ovat maailmalla, mutta tuotanto kolmessa toimipisteessä Tampereella ja Pälkäneellä. Vuodesta 2018 toimitusjohtajana ollut Hanna Miettinen näkee Pirkanmaan loistavana päämajana liiketoiminnalle.

Globaali markkinajohtaja, joka toimittaa joka mantereella. Tällaisia tarinoita ei ole Pirkanmaalla jos Suomessakaan kovin montaa. Miten tähän on päästy?

– Täytyy sanoa, että kiitos kuuluu jo 1970-luvulla toimineelle johdolle, joka lähti rohkeasti tekemään vientiä ja löysi Japanista loistavan markkinan. Japani on edelleen suurin vientimaamme; sen jälkeen tulevat Saksa ja pohjoismaat, Miettinen kertoo.

Toimitusten maantieteellinen laajuus on ollut pelastava tekijä myös koronan kurimuksessa, joskin vaikutukset näkyvät teollisuudessa viiveellä ja myös Ata Gearsilla ennakoidaan loppuvuoden olevan haastava. Silti: siinä kohtaa, kun Aasia meni kiinni, veti muilla mantereilla. Myös vuoden aikana tehdyt sisäiset rakenteelliset uudistukset ovat kannattaneet.

– Olemme käyneet aikamoisen projektin läpi, tehostaneet merkittävästi operatiivista toimintaamme ja tehneet huikean parannuksen kannattavuuteen. Tämä parantaa näkymäämme, Miettinen summaa.

Yhä enemmän asiantuntijamyyntiä

Ata Gearsin yksi suurimmista tilaajista on meriteollisuus. Voimansiirtokomponentteja toimitetaan myös muun muassa kaivos- ja ajoneuvoteollisuuteen. Toimiala tarvitsee osaavia käsiä monenlaisiin tehtäviin.

– Pirkanmaa on konepajateollisuuden keskittymä ja täällä koulutukseen panostetaan vahvasti - toki näen, että alamme tulevaisuuden kannalta voitaisiin panostaa enemmänkin. Osaajia tarvitaan etenkin koneistajapuolella, mutta myös muilla osa-alueilla.

Ata Gears on monen muun yrityksen tavoin panostanut yhä enemmän asiantuntijuuteen tuotannon ohella.

– Panostamme vahvasti tekniseen asiakaspalveluun. Toimitamme hyvin spesifejä erikoistuotteita, joiden toteuttamisessa tarvitaan niin suunnittelu-, analysointi- kuin laskentapalveluja. Emme siis toimita niin sanotusti bulkkia. Keskeistä on tuotteiden luotettavuus, käytettävyys, varmuus ja kestävyys.

Ata Gears haluaa siis olla asiakkailleen ennen kaikkea kumppani - ja luoda hyvät kumppanisuhteet myös alihankintaverkostoonsa. Tässä Miettisellä riittää Pirkanmaalle suitsutusta.

– Olemme vuosien mittaan luoneet äärimmäisen hyvät alihankintaverkostot, jotka on kotiutettu kokonaan Pirkanmaalle. Yhteistyö ja logistiikka toimii täällä todella hyvin, ja meille on myös arvokysymys toimia yhteistyössä lähellä olevien, paikallisten yritysten kanssa.

Vientiteollisuus ja kansainvälisyys ovat äärimmäisen tärkeitä koko Pirkanmaan kasvulle ja Miettinen toivookin näkevänsä panostusta joka tason koulutukseen. Terveiset kentälle ovat selvät.

– Pidetään alan tulevaisuus ja osaajat täällä Pirkanmaalla. Yrityksille, jotka tähtäävät vientimarkkinoille sanoisin lisäksi, että uskokaa siihen mitä osaatte ja olkaa rohkeasti parhaita. Voitte hyvin olla paras globaalisti, kun olette myös rohkeasti erilaistuneet.

LIIKEVAIHTO (2019): 29 milj. €
HENKILÖSTÖMÄÄRÄ: 155
KIVA LUKU: Koneistetaan 3500 tonnia terästä vuodessa.

"Pidetään alan tulevaisuus ja osaajat täällä Pirkanmaalla", Ata Gearsin toimitusjohtaja Hanna Miettinen kannustaa.