Teollisuus

Tampere tarjoaa mahdollisuuksia

Sandvik Mining and Construction on kallionporaukseen, louhintaan, murskaukseen, rikotukseen sekä materiaalinkäsittelyyn tarvittavien tuotteiden ja koneiden valmistaja ja kehittäjä. Tällä hetkellä yritys työllistää Tampereella yli 1000 ihmistä. Kaksi muuta Sandvikin tehdasta sijaitsevat Lahdessa ja Turussa.

Sandvik on entistä merkittävämpi toimija ja työllistäjä Pirkanmaalla. Yrityksessä hiljattain tehdyn ison organisaatiomuutoksen ja uuden johdon myötä yritys investoi etenkin Tampereen tehtaan toimintaan.

"Toimintamme seudulla keskittyy tulevina vuosina erityisesti porakoneiden osaamis- ja kehittämiskeskukseen, johon investoidaan yhteensä 18 miljoonaa euroa. Vastaavaa toimintaa on täällä ollut aiemminkin, mutta nyt siihen panostetaan ensimmäistä kertaa toden teolla", kertoo Tampereen Sandvikin tehtaan paikallisjohtaja Petri Liljaranta.

Investointi keskittyy porakaivotuotteiden tuotekehitykseen ja testaamiseen innovaatiokeskuksen oman testikaivon avulla. Samalla uusitaan myös tuotantokoneistoa.

Tampereen Sandvikin tehtaan paikallisjohtaja Petri Liljaranta
Tampereen Sandvikin tehtaan paikallisjohtaja Petri Liljaranta

Töitä paikallisille ammattilaisille

Kuluneen vuoden aikana Sandvik on rekrytoinut noin 100 työntekijää, joista suurin osa on asentajia. Kesäisin tehtaalla työskentelee myös kymmeniä kesätyöntekijöitä, joista merkittävä osa on opiskelijoita. Liljarannan mukaan yksi Pirkanmaan vetovoiman salaisuus on monipuolinen ja laadukas koulutus, joka tuottaa tulevaisuuden ammattilaisia eri aloille. Parannettavaakin toki löytyy.

- Vaikka teemme monipuolista yhteistyötä oppilaitosten kanssa, huolettaa ajoittain alallemme hakeutuvien nuorten määrä. Alueelta löytyy paljon hienoja yrityksiä, joissa työskennellä. Vanhentuneet mielikuvat alasta saavat monet yllättymään siisteistä työtiloistamme ja kehittyneestä työergonomiastamme. Näiden mielikuvien muuttamiseen voitaisiin kiinnittää huomiota laajemmin ja myös paikallisesti. On seudun etu, jos nuoret työllistyvät opiskelupaikkakunnallaan. Tämän eteen on tehtävä vielä paljon työtä, Liljaranta linjaa.

Tasapainoilua

Liljarannan mukaan tulevaisuuden näkymät Tampereen tehtaalla näyttävät hyvältä uuden investoinnin myötä.

"Kaivosalalla eletään syklien mukaan. Metallien hinnoilla on vaikutusta, joten niitä pitää seurata tiiviisti. Isoja ja monimutkaisia tuotteita on haasteellista tehdä varastoon, joten tarvitsemme aina asiakastilauksen ennen valmistuksen aloittamista. Nousukauden ollessa päällä tarpeisiin pitää pystyä vastaamaan nopeasti ja taas hiljaisempana aikana tulee löytää tasapaino. Tulevaisuus näyttää mukavalta ja valoisalta tällä seudulla. Siltä pohjalta on hyvä lähteä rakentamaan", Liljaranta sanoo.

”Yksi pirkanmaan vetovoiman salaisuus on laadukas koulutus, joka tuottaa tulevaisuuden ammattilaisia eri aloille", hän lisää.