Innovaatiotilannekuva

Lentoasema palvelee asiakkaita kauempaa kuin omalta kotikylältä

Tampere-Pirkkala on keskisen ja läntisen eli koko sisä-Suomen oma kotikenttä. Saavutettavuusalue Tampere-Pirkkalalle on Suomen mittakaavassa paras mahdollinen. Sijainti sekä rohkeaan kasvuun ja kehitykseen tähtäävä elinkeinoelämä yhdessä vahvan strategisen aluekehityksen mallin kanssa ovat elementtejä, jotka luovat mahdollisuuden Tampere-Pirkkalalle kasvaa Suomen merkittävimmäksi alueelliseksi lentoasemaksi ja tärkeäksi tukipisteeksi maamme pääasemalle, mannertenväliseen syöttöliikenteeseen keskittyvälle, Helsinki-Vantaalle.

Tampere-Pirkkalan lentomatkustajia hemmoteltiin reilun vuosikymmenen ajan suorilla reiteillä Eurooppaan, kun Ryanair oli kentän suurin lento-operaattori. Kaksi vuotta sitten marraskuussa tähän tuli äkkipysäys Ryanairin lopettaessa talviliikenteen kokonaan ja supistaen kesäliikennöinnin ainoastaan kahteen kohteeseen. Näissä merkeissä alueellinen lentoliikenteen kehitystyö käynnistettiin elokuussa 2015 ja samana syksynä tavoitteeksi työssä asetettiin matkustajamäärien laskun pysäyttäminen vuoden 2017 aikana, sekä niiden kääntäminen uudelleen kasvuun vuoden 2018 myötä.

Business Tampereen alaisuudessa tehtävään alueelliseen lentoliikenteen kehitystyöhön osallistuu rahoittajina Tampereen kaupunkiseutu sekä vuonna 2017 Pirkanmaan muista kunnista Hämeenkyrö, Virrat, Urjala, Juupajoki, Sastamala ja Mänttä-Vilppula. Se, että työssä on mukana suuri osa Pirkanmaan kunnista ja kaupungeista, on merkittävä viesti lentoyhteyksien tarpeellisuudesta alueelle. Työssä saavutettiinkin merkittävä onnistuminen jo ensimmäisen toimintavuoden mittaan, kun lentoyhtiö airBalticin kanssa päästiin positiiviseen neuvottelutulokseen Tampere-Riika lennon aloittamisesta kesäkaudelle 2017.

Lentoliikenteen selkärangan Tampereelle muodostavat säännölliset reittilennot Tukholmaan, Helsinkiin ja Riikaan, joiden kautta alueelle avautuu yhteydet yli 300 eri kohteeseen vuodessa. Näiden yhteyksien ylläpitäminen ja kehittäminen on kaikkein tärkein tehtävä tällä hetkellä. Ilman elintärkeitä hub-yhteyksiä olisi kotikenttämme torso ja eristyksissä, koska uusien yhteyksien aikaansaaminen on pitkä ja usean vuoden kestävä projekti.

Kausittaiset suorat lentoyhteydet sekä säännölliset lomalennot ovat tärkeitä, selkärangan koossa pitäviä lihaksia sekä kasvun mahdollistajia. Tähän liittyen onkin tärkeää, että ympäröivän alueen asukkaat, sekä tänne haluavat matkailijat ovat tietoisia oman kotikentän tarjoamista mahdollisuuksista ja sitoutuvat sen käyttämiseen. Vain käyttämällä kotikenttää, voi se kehittyä ja kasvaa tulevaisuudessa suorien laajempien lentoyhteyksien lentoasemaksi. Tätä tunnettuustyötä tehdään pitkäjänteisesti yhteistyössä Visit Tampereen matkailuorganisaation kanssa kansainvälisellä markkinalla ja lentoyhtiöiden, matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien kanssa alueellisesti kotimaassa. Suunnitelmallisella markkinointiviestinnällä ja tehokkaalla jalkautumisella tavallisen kansan keskelle ja matkustajien pariin ovat matkustajamäärät kääntyneet jo vuodessa uudelleen kasvuun ja lentoyhtiöiden sekä matkanjärjestäjien kiinnostus Tampere-Pirkkalan lentoasemaa kohtaan on jälleen herännyt.

Pirkanmaa toimii monessa edelläkävijänä, niin myös kansainvälistymisessä, jossa oma toimiva kansainvälinen lentoasema on ehdoton edellytys.

Marja Aalto
Johtaja, Lentoliikenteen kehittäminen
Business Tampere

 

Innovaatiotoiminnan tilannekuva 2017